Mylly

Myllyn historia – itsenäinen taival 2008 alkaen

Vuoden 2008 alusta alkaen Monikulttuurinen toimintakeskus Mylly toimi sitä varten perustetun Kaakonkulman Kulttuurimylly ry:n hallinnassa. Myllyn operatiiviseen johtoon hallitus oli kutsunut Myllyn alunperinkin ideoineen sveitsiläisen Michael Baumbergerin, joko on lupautunut tehtävään kulukorvausperiaatteella toistaiseksi, kun rahoitus palkkojen osalta ei onnistunut.

Mylly oli vuonna 2008 yhteensä 40 henkilön (edustaen 15 eri kansallisuutta) työpaikka 3 -12 kuukauden ajan:

Toiminnanjohtaja Michael Baumberger (Sveitsi), vapaaehtoinen koko vuodeksi

Assistentti ja neuvoja Tuija Luttinen (Suomi) koko vuodeksi

Palkkatuella vuodeksi työllistetyt Lidia Lazareva-Backström (Venäjä), Liudmila Vuori (Venäjä) ja Odalis Velazquez (Kuuba) helmikuusta alkaen.

Harjoittelijat ja työssa oppijat alkuvuodesta loppukesään asti Mon Chan (Burma), Sa Tay (Burma), Win Kyaw (Burma), Aie Som (Burma), Golda Kur (Sudan), Salwa Game (Sudan), Musse Abdi (Somalia), Alexander Markelov (Venäjä), Puyar Reh (Burma) ja Greta Ruotsi (Venäjä).

Vapaaehtoisina Ari Lehtinen, Aija Karkjärvi, Leena Kivinen ja Martti Leskinen (kaikki Suomi) koko vuoden.

Yrittäjinä Samir Tara (Kosovo), Melvis Mendoza (Kuuba), Nsimba Makanua (Angola) ja Bang-On Halme (Thaimaa) sekä heidän yrityksissä harjoittelijoina Fihrete Tara (Kosovo), Bualan Laedee (Thaimaa) ja Zarahis Antonia Azocar de Uusiheimala (Venezuela). Lokakuussa Bang-On Halmeen kauppa muutti kaupungissa keskeisemmälle ja suuremmalle paikalle, Nsimba Makanua lopetti yrityksensä toiminta, kun sai vakituisen työpaikan muualla.

Myöhemmin keväällä, loppukesällä ja loppuvuonna 2008 joukkoon liittyivät uusina harjoittelijona, työssä oppijoina tai työntekijöinä 1-6 kuukaudeksi Jani Paakala (Suomi), Lorena Heikkilä (Hondurras), Olga Sihvola (Venäjä), Sergei Kiselev (Venäjä), Joonas Rikberg (Suomi), Terje Vohumook (Eesti), Nang Nit (Burma), Lyydi Ehala (Eesti), Joanna Bendandi (Italia), Oliveira Cardoso (Angola), Christin Pollmann (Saksa), Ali Mohammadi (Afganistan), Reynaldo Bringas Garcia (Kuuba), ja Jan Jaanus (Eesti).

He pyörittivät yhteisvoimin Myllyn varsinaisen toiminnan (yritykset, myymälä, ravintola, virtuaalimuseo, tapahtumat, näyttelyt, kerhotoiminnan ja kokousten valmistelut, asiakaspalvelu, kiinteistönhoito, markkinointi, tilaisuudet, jne.). Päivittäin Myllyssä kävi vuoden 2008 aikana keskimäärin 30 – 40 asiakasta, päivittäin oli myös ryhmien vierailuja (yhdistyksiä, seniori-ryhmiä, koululuokkia, seuroja, eri kaupungien edustajat, jne.). On laskettu, että Myllyssä kohtaavat toisensa päivittäin keskimäärin 80 – 100 ihmistä.

Myllyssä on vuoden 2008 aikana järjestetty yhteensä 545 eri tilaisuutta, joissa on käynyt yhteensä 9500 tilastoitua henkilöä. Sellaiset tilaisuudet olivat mm:

13.1. Venäjän vanha uusi vuosi -juhla

1.2. Suomen venäjä-opettajien verkoston kokoontuminen Myllyssä

11.2. Raimo Kuusikin näyttelyn avajaiset

18.2. Kotkan kaupunginhallituksen vierailu Myllyssä

28.2. Kalevala-esitykset virtuaalimuseossa

1./2.3. Sudanilaisten kulttuurien päivät Myllysä

7.3. Kv. Naistenpäivän aattojuhla

10.3. Keskusteluilta monikulttuurisuudesta

29.3. Latinalaisamerikkalainen päivä

12.4. Songkran – thaimaalainen uusivuosi

30.4. Vapunaaton juhla

17.5. Myllyn pihakirppis

28.5. Flamenco-ilta

7.6. Myllyn kesäkarnevaalit

14.6. Etno-Disco Myllyn pihalla

19.7. Blues-ilta Myllyn pihalla

21.7. Meripäiväparaatin höyrylaivan ”Monikulttuurinen Kotka” kastajaiset ja 24.7. osallistuminen Meripäiväparaatiin

26.-28.8. Sadonkorjuutapahtuma

27.9. alkaen joka lauantai Myllyn musiikki-klubi

1.-3.10. Aikuisopiskelijan viikko

13.10. Ulkomaalaistaustaisten kunnallisvaaliehdokaiten vaalipaneli

24.10. Pekka Makkonen Bandin blues-konsertti

31.10. Drum Circle Suomen ensimmäisenä rumpupiiritoimintana

14.11. Myllyn 1-vuotisjuhlat

Vuoden Myllärin julkaiseminen (Raisa Soini ansioistaan monivuotisesta vapaaehtoistyöstä maahanmuuttajien hyväksi) sekä yhdistyksen pikkujoulut

27.11. Kynttilänmaalauskurssi, 9.12. Keskustelutilaisuus sananvapaudesta sekä 12. ja 13.12. Myllyn joulumyyjäiset ja yhteisjoululaulut.

Mylly aloitti vuoden 2008 alussa erilaisten kotoutamispalveluiden tuottamista Kotkassa asuville maahanmuuttajille. Siihen kuuluivat suomenkieliset keskusteluryhmät ja aktiivinen tutustuminen erilaisiin harrastuksiin (esim. Bailatino, keilailu, ammunta, kuoronlaulu, kuntoklubi, biljardi, minigolf, uinti, suunnistus, pienoissähköautot, puistojumppa, piirustus, luontopolku, ratsastus, kalastus, sauvakävely, luistelu, aikido, salsa-tanssi, avantouinti, jne). Samoin on käynnistetty erilaisten toimijoiden ja vapaaehtoisten henkilöiden toimesta kerhotoiminta Myllyssä: esim. shakkikerho, venäläinen keskusteluryhmä ja lapsikerho, ompelukerho sekä piirustuskerho ja 27.9. alkaen aina lauantai-iltaisin Myllyn musiikki-klubi.

16.5.2008 Monikulttuurinen toimintakeskus Mylly ja sen toiminnanjohtaja Michael Baumberger vastaanottivat tunnustuksena monikulttuurisuuden ja etnisten suhteiden eteen tehdystä työstä Kotkan kaupunginhallituksen myöntämän Kotka-palkinnon 2008. Kotka-palkinnon pronssi-veistoksen on suunnitellut aikoinaan taiteilija Raimo Heino. Nyt Myllylle luovutettu Kotka-palkinto oli järjestyksessä 27.

24.7.2008 Mylly osallistui yhdessä Kotka-seuran kanssa Kotkan Meripäivien avajaisparaatiin itse rakennetulla traktorivetoisella höyrylaivalla. Osaston nimenä oli ”Monikulttuurinen Kotka”, jolla haluttiin tuoda esiin Myllyn kantavan idean suomalaisen kantaväestön ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden yhteistoiminnan kehittämisen merkityksestä. Myllyn osastossa marssi yhteensä 90 erimaalaista henkilöä.

16.10.2008 oli Myllyllä ensimmäinen esiintyminen valtakunnallisessa tv:ssä: TV 2:n poliisi-tv:ssä esitettiin Myllyn toiminta ja sen työntekiöitä 7 minuutin dokumentissa positiivinä esimerrkinä rasismin vastaisesta työstä.

19.11.2008 Mylly sai yhtenä Etelä-Kymenlaakson aikuisopiskelijaviikon toteuttajana opetusministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän tunnustuspalkinnon (kirjalahjoitus) kampanjan erinomaisesta näkyvyydestä ja hyvästä yhteistyöstä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Joulukuussa 2008 Myllyn henkilökunta osallistui Kotkan kaupungin nuorisotoimen järjestämään joulukuusen koristelukilpailuun, jossa Myllyn joukkue Odalis Velazquezin johdolla voitti yleisöäänestyksessä ensimmäisen palkinnon.