Mylly

Myllyn historia – Remontti

Monikulttuurisen toimintakeskus Mylly –hankkeen yhtenä keskeisenä ajatuksena on ollut, että toimintakeskuksen tilat suunnitellaan ja remontoidaan mahdollisimman paljon alueen maahanmuuttajien toimesta. Näin maahanmuuttajat voivat kokea paikan omaksi ja sitoutumisaste paranee.

Hyväksytyn projektisuunnitelman osana on maahanmuuttajille tarkoitettu rakennusalalle valmentava kurssi. Kurssin järjestäjäksi valittiin kilpailun perusteella Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (EKAMI). Kurssiin valittiin 13 osallistujaa kuudesta eri maasta. Heistä kaksi on naisia. Kurssin osallistujat ovat kotoisin Syyriasta, Sudanista, Somaliasta, Angolasta, Venäjältä ja Nigerialta. Kurssin vetäjänä toimii rakennusalan opettaja Asko Krouvi.

Kurssi alkoi 1.11.2006 ja samalla oli tarkoitus aloittaa myös Myllyn remonttia. Remontin rahoituspäätöksiin tuli kuitenkin sen verran mutkia, että kurssia oli pakko järjestää uudella tavalla: ensin paljon teoria, kieliharjoituksia ja pienehköjä harjoitustöitä, mm. yhden maahanmuuttajan uuden pizzerian remontti.

Myllyn remontin rahoituspäätös saatiin vihdoin 28.2.2007 ja Myllyn remontti käynnistyi 12.3.2007. Remontin aikana uusittiin alakerran muovilattiat, poistetaan joitakin väliseiniä ja rakennettiin aivan uusi jakelukeittiö. Sisäseinät ja ikkunat kunnostettiin. Yläkertaan rakennettiin kerhohuone, toimistotilat, portaat ja WC:t. Koko taloon tuli uusi ilmanvaihto ja uusi sähkön jakeluverkko. Piha-alueelle rakennetaan terassi, esiintymislava ja lasten leikkipuisto. Vaikeasti liikkuville rakennettiin kulkuramppi taloon.

Myllyn remontin harjannostajaisia vietettiin 30.8.2007 ja rakennusalalle valmentava kurssi päättyi 23.9.2007. Myllyn remonttia ei saatu valmiiksi maahanmuuttajien kurssin aikana ja remontin lopputyöt tekivätkin Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston muut rakennuskurssit. Myös kiinteistön ulkotyöt jouduttiin osittain tekemään muilla kuin maahanmuuttajien voimin, eli Kotkan kaupungin puistotoimiston toimesta.

Rinnakkain Myllyn remontin kanssa kulki sisätilojen sisustuksen ja toimintojen suunnittelu. Sitä varten perustettiin erilaisia työryhmiä, joissa kaikissa on sekä maahanmuuttajia että kantaväestöön kuuluvia henkilöitä. Sisustuksen suunnittelun lähtökohtana oli tilojen muunneltavuus. Tämä koskee Myllyn kaikkia tiloja. Myymälä, kahvio ja kerhotilat on suunniteltava niin, että niiden käyttömahdollisuudet ovat mahdollisimman monipuoliset.

Myllyn remontti eteni niin, että ensimmäinen osittainen lopputarkastus suoritettiin 10.10.2007 ja Myllyn tilat otettiin käyttöön keittiötä lukuun ottamatta saman tien. Koko talon lopputarkastus tehtiin 19.10.2007.